Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

6. maaliskuuta 2013

Ruokaa



Mennyt kuukausi oli melkoista mylläkkää sairastelujen suhteen, ja edelleenkin on mahatautia ja flunssaa liikenteessä jonkun verran. Ei ole sairastelu mukavaa, ei. Silloin viimeistään ymmärtää terveyden merkityksen, kun makaa sängynpohjalla maha mutkalla. 

Ruoka ei tahtonut maistua mahataudin jälkeen ihan hetkeen. Kovasti mietti mitä tekisi mieli syödä ja mitä saattaisi syödä. Hedelmät ja raikkaat mehukeitot tekivät kauppansa. 





Nyt ruokahalu on taas kohdallaan ja olenkin tehnyt lempiruokiani monena päivänä. Kanaa maanantaina, kanaa tiistaina, kanaa keskiviikkona. Kanaa joka päivä? Ei sentään, vaikka hyvää onkin. Ruohosipulituorejuustossa ja kanaliemessä haudutettu broilerin fileepihvi on maukasta. 

Granaattiomena on hyvää ja se on super fruitti, joka sisältää runsaasti antioksidantteja. Se näyttää hyvältä salaatissa ja antaa kivasti väriä.

26. tammikuuta 2013

Leipomuksia

Kahvihetki on aina nautinnollinen pala päivää. Tein Kinuskikissan ohjeen mukaan Nougat-sydänmuffinsseja ja voin kertoa, että olivat maullaan! Lisäksi päälle vatkasin vispikermaa, jonka joukkoon sekoitin vähän vaniljakreemijauhetta ja kaakaojauhetta.